Hei älä koskaan ikinä muutu

Vannoin jo päättäväisesti Singaporen matkan jäävän viimeisekseni. Kaikesta huolimatta täällä sitä kuitenkin nyt taas ollaan toisella puolella maailmaa - nimittäin Tokiossa. Niin, minä se en sitten ikinä muutu.

REVS Japan online by Lari Heikkilä

Mallin työ on taloudellisesti erittäin epävarmaa ja kevään aikana hainkin jo muunlaisia töitä mielessäni täysin erilainen elämä. Olin jopa työhaastattelussa, mutta en kuitenkaan saanut haluamaani työtä voimassaolevan mallisopimukseni takia. Työnantaja pelkäsi, että loppujenlopuksi mallintyöt olisivat minulle muuta työtä tärkeämpää. Hän saattoi pelätä aiheesta.

Juuri työpaikasta torjutuksi tultuani sain toisenlaisen tarjouksen. Tämä tarjous oli Tokioon nuorelle, mutta hyvin aktiiviselle uudelle toimistolle, jonne minun uskottiin sopivan. Tarjous oli ainoastaan kuukaudeksi ja Japani on aina kiehtonut minua: silmääkään räpäyttämättä sanoin kyllä. En vain osaa muuttua. Palo muotia ja mallintöitä kohtaan ajaa minut kerta toisensa jälkeen suostumaan näihin minut maailman toiselle puolella heittäviin tarjouksiin.

Määränpäänä "nousevan auringon maa"

Tokio, Shibuya

Tokio, Shibuya
Olkoon vaan nousevan auringon maa, mutta täällä on aina pimeää, sillä aurinko laskee jo ennen seitsemää.
- Sanoisin että ikuisen yön maa.

Mallintöitä varjostaa myös usein toisenlainen kuin taloudellinen epävarmuus. Sellainen joka koskee omaa itseään; sekä ulkonäköä että luonnetta. Minuakin vaivaa epävarmuus ja toisinaan tuntuu etten ole riittävä. Tuntuu että kaikissa muissa malleissa on sellainen luontainen coolius ja välinpitämättömyys, joka minulta puuttuu. Innostun herkästi ja jaksan toisinaan ilakoida yksinkertaisistakin asioista. Pidän kauniista ja suloisista asioista. Olen myös naisellinen, jopa tyttömäinen. Välitän yksityiskohdista enkä kerta kaikkiaan kykene esimerkiksi julkaisemaan Instagram-tililleni sellaista mallimaisen rennon puolihuolimatonta kuvaa. Saatan yrittää, mutta loppujenlopuksi julkaisemani kuva on kuitenkin vähintään suoristettu ja vähän kirkkaampi, vähän sievempi ja tietysti tarkkaan valikoiduilla häshtägeillä varustettu.

Tämmöinen täällä, hei.

Toinen epävarmuusasia on tämä blogi. ”Mitäköhän ihmiset oikein ajattelee kun kirjoitan ja vieläpä julkaisen tällaista?” Pelkään että jotkut luulevat, että ajattelen itsestäni liikoja (ei hätää, en ajattele), ja minua vaivaa ajatus siitä että miltä näyttää tämä muiden silmiin. En pyri blogillani mihinkään vaan pidän kirjoittamisesta ja tahdon kertoa perheelleni ja ystävilleni mitä milloinkin teen. On kai niitä kehnompiakin aiheita bloggaamiselle? Ehkä se on vaan myönnettävä, että minusta ei koskaan tule rennon huoletonta pariisitarta eikä sellaista räväkkää välinpitämätöntä mallityttöä, mutta ehkei minun tarvitsekaan.

Lupaan ihailla jokaista Tokiossa näkemääni kukkaa, haukkoa henkeä jokaisen pilvenpiirtäjän kohdalla ja halata jokaista suloista kissapatsasta - koska sellainen minä olen.

Tämä kissakauppa aiheutti pienen ilontanssin.

"Hei, älä koskaan ikinä muutu, pysy aina sellaisena kuin nyt oot. Siis älä koskaan ikinä muutu, sillä täällä on jo liikaa sellaisia jotka tekevät niin."



Loppukevennyksenä vielä linkki viimeisen Suomessa tekemäni kuvauksen tuloksiin! Kuvasimme mahtavan Lari Heikkilän kanssa huhtikuun 30. päivänä vähemmän mahtavassa säässä viiman viuhutessa ja loskan lentäessä ulkona. Kuvat on nyt tänään julkaistu Japanin REVS magazinen nettijulkaisussa. 

"Mirka by Lari Heikkilä featuring Snadi the cat", olkaa hyvät http://revsmag.jp/mirka-by-lari-heikkila

Viimeiset viikot ja iso jos

Mallin elämä on ainaista jossittelua. Mikään asia ei ikinä ole täysin varmaa, vaan kaiken takana piilee aina se "entä jos?" Kannattaako minun edes lähteä Singaporeen? Entä jos en tienaakaan? Entä jos en saakaan uusia kuvia? Entä jos en saa uusia kavereita ja entä jos en viihdy? Entä jos lähteminen onkin elämäni suurin seikkailu ja entä jos menetän tilaisuuden johonkin upeaan jättämällä menemättä? 

- Niinpä, entä jos.

"Huoh."
Kevin West

Elämä täällä Singaporessa heittelee. Toisinaan nautin olostani ja toisinaan vaivun jossitteluun. Entä jos olisin nyt Suomessa, mitä kaikkia töitä olisin voinut mahdollisesti tehdä? Sosiaalinen media on peto, joka kertoo minulle koko ajan mitä kaikkea menetän Suomessa ja ajaa minut miettimään "entä jos en olisikaan lähtenyt?" 

Muutaman kuluneen viikon aikana castingejä on ollut todella vähän. Olen ollut onnekas, sillä minulla on ollut kuitenkin työkeikkoja ja olen pysynyt aktiivisena. Tilanne kuitenkaan ei ole ollut se, etteikö castingejä olisi ollut ollenkaan. Sesonki on nyt kiinalaisen uuden vuoden hulinan päätyttyä ollut huomattavasti aktiivisempi, mutta ainoastaan minua ei ole lähetetty castingeihin. Miksei? Entä jos castingeihin on haluttu vain tummia tyttöjä ja oma vaaleuteni ei olekaan Singaporen tyyliä? Entä jos toimistolla on ajateltu minun jo saaneen riittävästi töitä, joten minua ei ole lähetetty enää castingeihin, ”jotta töitä riittäisi muillekin”? Jossittelua, jossittelua, mutta miten vain asia todellisuudessa onkaan, ei mikään vaihtoehto tunnu kovin hyvältä. Miksi muut tytöt käyvät päivittäin castingeissä ja minulle on tarjolla vain aivan muutama viikossa? Nyt olen viettänyt tyhjiä päiviä ja ajaututnut jossittelemaan, että entä jos minun todella olisikin ollut kannattavampaa vain jäädä kotiin?

Behind the Scenes @ FWardrobe

Työn touhussa FWardrobe lookbook-kuvauksissa

Keijukaislookki muotiopiskelijan lopputyömalliston kuavauksissa

SK Jewellery korunäytöstä pääsin tekemään yhdessä ystäväni Kiran kanssa!

Valtavat perinteiset kiinalaiset hääkorut - SK Jewellery

Ja kaunis Feline Bridalin hääpuku

Toisinaan iskee kova koti-ikävä, mutta ennen kaikkea minulla on ollut täällä todella hauskaa. Entä jos en olisikaan koskaan tullut tänne ja en olisi koskaan tavannut Singaporen ystävääni Kiraa? Entä jos Kira olisikin päättänyt elämässään jotain toisin ja hän ei nyt olisikaan täällä? Onneksi minulla on täällä kanssani tämä yksi samanmielinen ihminen, joka jakaa seikkailuni ja ymmärtää kokemani. Jostain syystä asunnon kanssani jakavat mallit tuntuvat erilaisilta kuin minä. He ovat minua vain vuoden nuorempia, mutta ikäero välillämme tuntuu valovuodelta. Johtuuko se kulttuurierosta vai siitä että olen jo viisi vuotta asunut omillani, en tiedä, mutta tämä aurinkoinen jenkkityttö tuntuu täällä oikeastaan ainoalta ihmiseltä, jonka kanssa voin todella puhua, nauraa ja tulla ymmärretyksi.

Yhteiset seikkailut ovat vieneet meidät muun muassa Marina Bay Sands -hotellin kuuluisaan infinity pool -uima-altaaseen

Maisemat 57. kerroksesta olivat arvatenkin huikeat!

Useimmiten elämässä riski kuitenkin kannattaa. Jossittelun päihittäminen on lupaus uusista kokemuksista ja mahdollisuus seikkailuun. Todennäköisesti enemmän harmittaisi, jos jättäisi mahdollisuuden käyttämättä, kuin tarttuu tilaisuuteen ja kokee jotakin uutta, vaikka sitten epäonnistuen. Aina on myös olemassa mahdollisuus, että riskin ottaminen on elämän paras päätös.

Nyt aluillaan on viimeinen viikkoni Singaporessa ja tietääkseni minulle ei ole luvassa enää mitään ohjelmaa. Ellei muuta, niin olen ainakin oppinut tästä matkasta paljon.  Elämä opettaa ja "everything happens for a reason". Olen oppinut, että mahdollisesta epäonnistumisesta huolimatta, riskin ottaminen kannattaa. Tällä hetkellä tuo suuri haaste edessäni on astuminen elämässä eteen päin ja työn etisiminen Suomesta. Jotenkin tuntuu pelottavalta pyrkiä työelämään. Entä jos kukaan ei haluakaan palkata minua, koska olen ollut malli? - Niin, entä jos. Elämä on täynnä jossittelua, mutta ehkä sitä olisi vähemmän jos työskentelisin Suomessa työssä, jossa on säännölliset tulot. Ainakin saisin olla kotona, jossa Topias voisi tarvittaessa lohduttaa tätä "stressipalleroa". Jokatapauksessa aion tehdä parhaani ja ottaa riskin.

Lisää kuvateksti

Kiinalainen uusi vuosi

Vuosi 2017 on kukon vuosi - ja minä olen kiinalaiselta horoskoopiltani kukko!

Singaporessa asuu paljon Singaporen kiinalaisia ja kiinalaisen uuden vuoden viettoon on täällä valmistauduttu aina saapumispäivästäni alkaen. Katukuvassa punaisten koristeiden määrä on lisääntynyt suorastaan exponentiaalisesti ja pieniä kukkoaiheisia koristeita on kiinnitetty kaikkialle. Lähenevän juhlapyhän takia edellinen ja myös kuluva viikko täällä on ollut castingien osalta suorastaan surullisen hiljainen. Viime viikolla castingejä oli vain muutama ja tällä viikolla niitä oli kaksi. Onnekseni olin onnistunut kuitenkin buukkaamaan työkeikan viime keskiviikolle ja he olivat pitäneet minusta niin paljon, että kuvasimme uudestaan myös tänä keskiviikkona. Kuvasimme tuotekuvia nettikauppaan ihanalle paikalliselle asustebrändille nimeltään Charles & Keith. Firma jopa kustansi minulle kuvauksia varten manikyyrin ja pedikyyrin, jotta sormeni ja varpaani näyttäisivät lähikuvissa hyvältä – ihanaa!

Kiinalaisen uuden vuoden vietto alkoi perjantai 27. päivä tammikuuta uuden vuoden aaton tapahtumilla Chinatownissa. Päätimme venäläisen huonekaverini Dinaran kanssa mennä paikan päälle katsomaan, mitä siellä tapahtuu! Jostain syystä oletimme, että uuden vuoden alkua olisi juhlittu paraatilla ja juhlavilla ilotulituksilla, mutta vastassamme olikin valtavat markkinat ja aavistuksen tuhnu ilotulitus, josta paikalliset kuitenkin olivat todella innoissaan. Esimerkiksi Turun uuden vuoden ilotulituksiin verrattuna nämä kiinalaisen uuden vuoden ilotulitukset eivät olleet mistään kotoisin. Ne lähetettiin kuitenkin niin läheltä, että meteli oli varsin tehokas ja paikalliset huusivat innoissaan ilotulitusten tahtiin. Itse ilotulitus siis oli varsin heikko, mutta innostava tunnelma tarttui ja me kiljuimme joukossa aivan kuten paikallisetkin.

Suuntana seikkailu!

Punainen väri on kiinalaisen uuden vuoden vietossa perinteinen onnentuoja.

Kaikkien kukkojen pääkukko

Ennen puoliltaöin alkanutta ilotulitusta vietimme aikaa tutkien Chinatownin markkinoita, ja voin rehellisesti sanoa etten ole ikinä nähnyt niin paljon ihmisiä yhdessä paikassa. – Sitä kiinalaisten määrää! Markkinoilla myytiin paljon pikkutilpehööriä ja erilaisia kiinalaisen uuden vuoden viettoon liittyviä perinteisiä herkkuja. Erilaisia ruokia myytiin suurissa laareissa ja ajatuksena ilmeisesti oli, että kaikkea saa maistaa ennen ostamista. Paikallinen tyyli näytti kuitenkin olevan kaksin käsin laareista suoraan suuhun ammentaminen, joten mekin rohkeasti kokeilimme ja maistoimme kaikkea tarjolla olevaa. Maistoin muun muassa erilaisia merilevästä tehtyjä naksuja, kalannahkasipsejä sekä makean tulisesti maustettuja kuivattuja pieniä sardiineja sekä mustekalaa. Suurin yllättäjä oli makea kuivaliha, joka ajatuksena kuulostaa lähinnä vastenmieliseltä, mutta siirappinen makeus ja suolainen bbq-tyylinen savuisuus oli hämmentävän hyvä yhdistelmä! Maistelun lisäksi myös ostin ison pussillisen japanilaistyylisiä mochi-karkkeja (ahhh ne on uusia lemppareita!!) ja pussillisen loppuillasta polkuhintaan myytyjä kuorellisia maapähkinöitä.

Sitä ihmispaljouden määrää!

Kukkopehmoleluja

... ja tietysti myös Pokemoneja!

Ihanat mochit!!

Happiness

Seuraavana päivänä luvassa oli paperilyhtytapahtuma, josta meillä oli taas suuret odotukset.  Mielissämme näimme jo miten paperilyhtyjä vapautettaisiin sadoittain taivaalle, mutta todellisuudessa paperilyhdyt eivät olleetkaan lentävää sorttia. Ne olivat suuria, valaistuja ja värikkäitä paperilyhtyjä, jotka oli kuulemma valmistettu Kiinassa. Oli ne hienoja, mutta kun ei ne lentänyt. Tapahtuma-alueelle saapuessamme ihmettelimme yhteen kohtaan pakkautunutta ihmismassaa; varmuuden vuoksi päätimme seurata laumaa ja jäimme samaan paikkaan odottelemaan. Muutaman minuutin kuluttua yksi paperilyhdyistä suihkautti taivaalle tuhauksen verran kultaisen väristä konfettia. Jälleen kerran kyseessä ei ollut mikään ihmeellinen show-elementti, mutta ihmiset olivat valtavan innoissaan ja huusivat ilosta ja innostuksesta. Päättelimme että konfetin kiinnisaaminen tuo onnea tulevalle vuodelle, sillä ihmiset yrittivät kalastaa sitä ilmasta kuka käsien, kuka mukin ja kuka väärinpäin käännetyn sateenvarjon avulla.

Oi upea Singapore

Valtava kukkoaiheinen paperilyhty

Kaksi kukkoa

Tuo herra tuossa oikealla oli se kultaisen konfetin suihkuttelija

Kiinalainen uusi vuosi oli hauska kokea paikan päällä, mutta lauantaina asuntoa kohti kävellessämme en voinut olla ajattelematta miten kaipaan kotia ja rakkaitani. Tällainen tapahtuma on hauska kokea, mutta nyt sain jakaa sen vain näiden paikalla sattumalta olevien ihmisten kanssa rakkaitteni sijaan. Muutenkin olo on tällä hetkellä lähinnä huijattu. En ymmärrä miksi toimistoni erikseen pyysi minua tulemaan tänne nyt. ”Mahdollisimman aikaisin tammikuun alusta”, he sanoivat ja täällä sitä nyt ollaan viettämässä kiinalaista uutta vuotta ilman castingejä, ilman työmahdollisuuksia. Takana on vasta vajaa yksi kuukausi, mutta tällä hetkellä tuntuu, ettei kodin ja rakkaitteni jättäminen ollut tämän arvoista. Toivon todella että nyt uuden vuoden jälkeen sesonki kiihtyy ja työskentelemään ja kasvattamaan kansiotani niin kuin tarkoitus oli!

Loppukevennykseksi tässä vielä muutama jo julkaistu kuva Charles & Keithin kuvauksistani.